
Kuvat Eila Kurki ja Kari Koho
Saat kuvat näkymään suurempina, kun klikkaat niitä kerran hiirellä.
Talvipäivän juontaja Veli-Pekka Sevón |
|
Osallistujia oli noin sata. |
|
| Jaakko Mäkelä käsitteli esitelmässään Terijoen ja Tuusulan rautatiehistoriaa ja näiden paikakkuntien yhteisiä piirteitä. | |
| Jaakko Mäkelän esitys sisälsi runsaasti vanhoja valokuvia Terijoelta ja järvenpäästä. | |
| Marja Felt (vas.) ja Tuovi Paju kehuivat kilvan Järvenpäätä ja Terijokea. | |
| Tommi Paju esitti rautatieaiheista musiikkia ja laulatti yleisöä. | |
Jaakko Mäkelä ja Veli-Pekka Sevón esittelivät Heli Kyllösen Jyväskylän yliopistossa tekemän tutkimuksen pohjalta julkaistun kirjan Terijokelaisista Järvenpääläisiksi.
|
|
| Kirjan julkistamisen yhteydessä kerrottiin karjalaisten siisrtolaisten sijoittumisestaTuusulaan. Tässä esitellään vaalikuetteloa vuodelta 1950. | |
| Marja Felt kertoi Terijoelta tuodusta isänsä palkinnosta. | |
| Ritva Lintula (os.Torkkeli) kertoi Terijoelta tuodusta ompelukoneestaan. |